Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Atuhe

 

Menetelmän synty

 

Suuret (ja uudet) oivallukset voivat joskus joutua syntymään äärimmäisen kivun kautta. Niin minulle kävi. Olin raahaamassa vanhinta, silloin 6-vuotiasta asperger -lastani hänelle määrättyyn terapiaan. Hän oli juuri tapellut kaverinsa kanssa. Kaveri oli lähtenyt ovet paukkuen ja vannonut, ettei enää koskaan palaisi. Muut elämäntilanteeseeni liittyvät vaikeudet olivat uuvuttaneet minut niin, että tuollainen pieni tapahtuma sai voimani romahtamaan. Olin epätoivoinen, minua itketti ja ajattelin olevani maailman huonoin äiti. Sillä hetkellä olisin antanut mitä vain, jos olisin saanut kadota maan päältä, mutta jatkoin taisteluani niinkuin olin jatkanut jo vuosia.

 

Yhtäkkiä jokin minussa särkyi, antoi periksi. Lakkasin kamppailemasta olosuhteita vastaan. Antauduin sille, mitä oli tapahtumassa. Hyväksyin kurjan talvisään, liukkaan puistokäytävän, kuin henkensä edestä taistelevan lapseni raivokkuuden, oman periksi antaneen epätoivoni ja sen, että tulisimme myöhästymään bussista ja sen myötä terapiasta, sen että elämäni kuluisi lasteni kuntoutuksissa.

 

Katsoin lastani todella syvään. Näin hänen epätoivoisen taistelunsa minulle näkymätöntä vihollista vastaan. Aika pysähtyi ja minussa heräsi voimakas myötätunto. Tuntui siltä kuin olisin ensimmäisen kerran todella nähnyt lapseni. Todella nähnyt hänet. Hyvin hitaasti laskin otteeni irti.

 

Kun avasin seuraavan kerran suuni, sieltä nousi kysymyksiä. Yksinkertaisia, tilanteeseen nähden outoja kysymyksiä. Muutaman minuutin päästä me olimme rauhassa, hämmentynyt äiti ja lapsi, joka vielä äsken oli raivonnut täyttä kurkkua. Raivo oli poissa, epätoivo oli poissa. Olimme rauhassa. Täydellisessä rauhassa.

 

Tulisin kutsumaan noiden kysymysten sarjaa Tunnehissiksi.  Myöhemmin Tunnehissin prosessi tulisi johdattamaan meidät kahden muun kysymyssarjan, ja ennen kaikkea niiden paljastaman salaisuuden äärelle. Tästä tapahtumasta sai alkunsa Atuhe, kolme yksinkertaista polkua rauhaan.

 

Kohtalo

 

Kohtalomme muodostuu kolmesta uudistuvasta luonnonvarasta: ajatuksista, tunteista ja haluista. Jotain tapahtuu kehossamme, mielessämme tai ympäristössämme. Päättelemme siitä jotakin, teemme siis tulkinnan havaintojemme pohjalta. Tuo tulkinta sytyttää tunteen- rauhallisen tai kiihtyneen. Rauhallinen tunne tuottaa rauhallista, harkitsevaa toimintaa, kiihtynyt kiihtynyttä ja impulsiivista. Olipa tunne millainen hyvänsä, se sisältää liikkeelle lähtenyttä energiaa, joka suuntautuu jonnekin. Se saa aikaan halun toimia tai olla toimimatta. Halu johtaa tekoihin ja tekojen ketjuista syntyy kohtalomme.

 

Niin järkevinä kuin me itseämme pidämmekin, niin todellisuudessa tämä komentoketjututus tapahtuu enimmäkseen tiedostamattomasti. Toimimme automaattisesti ja siksi myös harkitsemattomasti, omien tulkitsevien tarinoidemme varassa. Näin tekevät kaikki lapsista vanhuksiin, tavallisista ihmisistä maailman tapahtumia keikuttaviin valtaapitäviin. Pieni valinta jonakin hetkenä voi suunnata elämän aivan uusille urille. Niin hyvässä kuin pahassa.

 

Jos kärsimme, niin alamme kiinnostua selityksistä. Kysymme miksi? Saamme vastauksiksi tarinoitamme tyydyttäviä vastauksia. Useinkaan ne eivät johda uudistumiseen vaan vanhojen toimintatapojen toistamiseen. Atuhen kysymykset ovat erilaisia. Ne uudistavat suhteesi ajatuksiin, tunteisiin ja haluamiseen. Ne auttavat sinua tekemään tietoisempia valintoja tasapainosta käsin, rauhoittuneena. Voi olla, että päädyt samaan lopputulokseen. Mutta silloinkin toimintaasi koskeva tietoisuutesi laajenee Tekosi voivat myös alkavaa muuttumaan. Silloin myös kohtalosi muuttuu.

 

.

.

.